takaisin

Kesäpäivät 2017

Teksti: Arttu Hakanpää
Kuvat: ©Piia Ketvell

Vuoden 2017 kesäpäivät vietettiin leppoisissa tunnelmissa Ylivieskassa Kalajoen rannalla. Majoituspaikaksi valikoitui Ängeslevän Ranta, joka enemmän kuin sopi meidän käyttötarpeisiin upealla sijainnillaan.

Kesäpäivät ajoittuivat jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan Saksanseisojakerhon erikoisnäyttelyn viikonlopulle. Itse näyttely oheistapahtumineen käytiin läpi Nivalan puolella. Näyttelyyn osallistui eri kilpailuluokkiin yhteensä seitsemän pitkäkarvaista.

* Erikoisnäyttelyn tulokset ja valokuvia näyttelystä

Keiturinvuoren Briima suorittamassa vesityökoetta.

Osa koirakoista kävi suorittamassa Nivalassa vesityökokeen syksyn kaer-kokeita silmällä pitäen. Saksanseisojakerhon ampumakilpailussa, johon on ollut tapana osallistua, kisattiin kolmen miehen voimin. Lajein olivat Trap / Compack. Joukkueena emme pärjänneet, mutta Keimo Ketvell sen sijaan ampui hyvällä tasolla itsensä kilpailun kolmanneksi ! Keimon yhteistulos oli 40 rikottua kiekkoa (Trap 19 + Compack 21).

Keimo ja Riima.

Suoritusvuorossa Oona ja Suvi.

Pitkän näyttelypäivän jälkeen palattiin majoituskohteeseen viettämään aikaa yhdessä. Saunan lämmittelyn lomassa pyöräytettiin käyntiin leikkimielinen noutokisa, jonka ylituomareina toimivat Arttu Hakanpää ja Jukka Mäki-Ullakko. Noutokohteiksi tuomarit olivat valinneet pehmo-dummyn, puu-dummyn,  fasaanin, mikro-tavin, kastelukannun ja Hiillos-makkaran.

Gitta vauhdissa.

Iita luovuttaa fasaanin Juhalle.

Lara tuo fasaanin Janille.

Oona valmiina makkaran noutoon!

Rymy, kuinkas tässä näin kävi!?

Angie v.d. Mandl Wiese.

Mainittakoon, että sanalla mikro-tavi viitataan tässä yhteydessä sisältä jäiseen, mutta pinnasta mikrolla ”kypsytettyyn” taviin :-)

Ben ja mikro-tavi.

Varvikkovuoman Rymy.

Toinen eksoottisempi noutokohde oli tuo kastelukannu, joka vain sattui löytymään majoituskohteen pihapiiristä ja valikoitui näin mukaan. Samalla juurikin tuo kastelukannu oli koirienkin mielestä hieman oudompi juttu, mutta hienosti kaikki koirat sen noutivat avustuksen kera ja muutama ihan etäämpää ohjattuna ! Vesityö tehtiin dummylla, mutta arvostelu oli puolestaan vähintäänkin oikean kaer-vesikokeen tasoinen :-)

Ankin tyylinäyte.

 

Oona ja kastelukannu.

Laran suoritus.

Noutokisan selkeä voittaja oli Angie v. d. Mandl Wiese ja Mikko Hirvikoski, joiden yhteistyö oli mahtavalla tasolla.

Noutokisan voittajat.

Toiseksi uusintatehtävän jälkeen sijoittui Keiturivuoren Briima ja Pia Ketvell, jotka suorittivat kettu-dummyn noudon pari sekunnin sadasosaa nopeammin kuin kolmanneksi sijoittuneet Gitta vom Rötelstein ja Saija Suomaa.

Gitta vom Rötelstein.

Ilta vasta aluillaan.

Auringon meitä mukavasti helliessä, venyi ilta aamuyön puolelle saunoessa ja maailmaa parantaessa.

Keiturinvuoren Briima ja Ira vom Fliethbachtal.

 

©Mikko Hirvikoski

Sunnuntaina voitiin todeta mukavan ja välittömän yhteisen viikonlopun olevan paketissa. Hauskaa oli jälleen ja alustavia suunnitelmia juonittiin ennen kotiinlähtöä ensi vuodelle Ilmajoen kesäpäivien osalta :-)

-Arttu-

Conner v.d. Klosterwiese oli oppia ammentamassa isommiltaan.